Kiltin tytön raskas viitta
Suvi on äärimmäisen ystävällinen ja positiivinen tyyppi, josta onnellisuus ja hyvä olo paistaa läpi. Elämän palaset ovat selkeästi paikoillaan ja elämä tuntuu kylläiseltä. Tässä on kaikki ja se riittää. Matka tähän olotilaan on kuitenkin ollut pitkä ja vaatinut paljon töitä. Suvin lapsuudenkodissa uskonnolla oli iso rooli ja hän on saanut ankaran uskonnollisen kasvatuksen.
“Mut on kasvatettu kiltiksi tytöksi ja elämä noudatti pitkään tiukkaa kaavaa. En ole osannut kyseenalaistaa asioita, vaan elänyt sen annetun roolin mukaan”, Suvi kertoo.
Elämän edetessä ja iän karttuessa hän on löytänyt oman polkunsa. Kotoa annetun roolin maskia hän on poistanut vähän kerrallaan ja on nyt voinut irrottautua menneestä.
Nyt nelikymppisenä Suvi on oppinut tuntemaan itsensä ja kokee olevansa sinut itsensä kanssa. Hän tunnistaa kohtaamissaan ihmisissä itsessään aiemmin olleen sulkeutuneisuuden: “Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua päästää lähelle. Siinä on paljon tuttua vanhasta Suvista”.
Mulla ei ollut mahdollisuutta kapinoida eikä tilaa kasvaa omaksi itseksi.
Ensirakkauteni jalkapallo
Suvi on syntynyt Helsingissä, mistä perhe on muuttanut Loviisaan hänen ollessaan 8-vuotias. Loviisa on pieni kaupunki, mutta aktiivinen nuori tyttö löysi paljon harrastuksia.
“Mä harrastin varmaan ihan kaikkea, mitä siellä oli mahdollista harrastaa! Pelasin sulkapalloa ja salibandya, ja harrastin yleisurheilua sekä hiihtoa. Lisäksi kävin soittotunneilla, maalauskursseilla ja näytelmäkerhossa”, Suvi luettelee.
Jalkapallo oli kuitenkin Suvin ykköslaji ja ensirakkaus. Hän aloitti harrastuksen Loviisan muuton jälkeen jo Helsingissä harrastuksen aloittaneen isoveljen jalanjäljissä. Loviisassa ei ollut omaa joukkuetta tytöille, joten Suvi aloitti treenit poikien joukkueessa.
Suvin isä oli aktiivinen toimija, joka sai asiat tapahtumaan. “Isän aloitteesta saatiin kerättyä kasaan tytöille oma joukkue, jota hän myös valmensi.”
Yläasteella tyttöjen oma joukkue kuitenkin hajosi, kun useamman pelaajan kiinnostus lopahti. Suvin rakkaus lajia kohtaan oli vain vahvistunut, ja isän rooli vaihtui valmentajasta kuljettajaksi: “Isä kuskasi mua ja pikkusiskoa useamman kerran viikossa Helsinkiin treeneihin ja pelireissuihin.”
Panostaminen treenaamiseen kannatti. Suvin jalkapalloilijan uralle mahtuu useampi kausi naisten pääsarjan avauskokoonpanoissa Palloseura PK-35:n sekä HJK:n riveissä. Suvi on myös edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa..
Isä kuoli 62-vuotiaana saadessaan toisen sydänkohtauksen. Suvin oli tuolloin vasta 17-vuotias. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti Loviisasta takaisin Helsinkiin, missä Suvin äiti oli viimeiset kymmenen vuotta käynyt päivittäin töissä.
“Isä oli voimakas hahmo ja hänellä oli iso rooli meidän perheessä. Isälle ei ollut keskitien vaihtoehtoja, oli joko-tai, alkoholi tai usko. Päällimmäinen tunne isän kuolemasta ikävän lisäksi oli helpotus. Tuli tunne, että nyt kaikki voivat elää omaa elämäänsä”, kuvailee Suvi silloisia nuoren naisen ajatuksiaan ja jatkaa:
“Kirkko ja seurakunnat tekevät paljon hyvää. Näen, että uskonnoilla on oma paikkansa eri kulttuureissa ja yhteiskunnallisessa järjestäytymisessä. Se äärimmäisyyksiin menevä vallankäyttö on kuitenkin äärettömän ikävä ilmiö.”
Vaikka muistot isästä ovat ristiriitaisia, uskoo Suvi olevansa sisaruksista se, joka on perinyt isän aktiivisuuden ja pyrkimyksen mennä aina eteenpäin: “Isä osallistui moneen. Hän opiskeli ja työskenteli eri aloilla, perusti oman yrityksen ja rakensi talon meidän perheelle.”
Vahvuuksina rohkeus ja monipuolisuus
Vaikka harrastukset pitivät Suvia kiireisenä, aikaa jäi myös ystäville ja rakkaudellekin. Suvi oli tuntenut Tuomon jo yläasteella, mutta rakkaus roihahti vasta lukioikäisenä – ja on jatkunut vuosituhannen vaihteesta aina tähän päivään asti.
“Tuomo on aina ollut mun kallio. Se on tukenut mua ihan jokaisessa elämän käänteessä ja kannustanut mua eteenpäin. Tuomo on mun Hype Man!”, Suvi nauraa.
Käänteitä Suvin elämässä on riittänytkin, kun hän on rohkeasti kulkenut omaa polkuaan. Lukion jälkeen nuoripari muutti Lahteen, mistä Tuomon perhe oli kotoisin. Tuossa vaiheessa Suvi lopetti rakastamansa jalkapalloharrastuksen. Ensirakkauden taakse jättäminen oli kivuliasta, mutta uudet kuviot olivat jo suunnitteilla.
“Asuin Lahdessa pari vuotta ja opiskelin silloisessa Lahden Käsi- ja taideteollisessa itseni maalariksi”, Suvi kertoo. Opintojen jälkeen Suvi muutti Kotkaan, missä Tuomo oli armeijan jälkeen aloittanut rakennusinsinöörin opinnot.
“Mun ajatus oli, että musta tulee maalausalan yrittäjä ja halusin opiskella siellä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa sellaiset yrittäjän polkuopinnot. Se oli kuitenkin niin taiteellista touhua, että päädyin lopulta opiskelemaan logistiikka-alan tradenomiksi”, Suvi kertoo.
Pariskunta muutti takaisin Lahteen keväällä 2005 Lahteen, mistä Tuomo kävi päivittäin töissä Kymenlaaksossa. Nyt 20 vuotta myöhemmin Suvi on toteuttanut yhden suurimmista haaveistaan ja on työskennellyt pian kolme vuotta parturi-kampaajayrittäjänä.
Parturi-kampaajana työskentely on ollut mun haave ysiluokalta asti. Silloin pääsin työharjoitteluun kampaamoon, mutta innostus lopahti, kun en saanut leikata hiuksia.
Suvin vahvuuksia on ehdottomasti rohkeus ja monipuolisuus. Läpi elämänsä hän on lähtenyt innolla tutustumaan uusiin asioihin ja kärsivällisesti opetellut uusia taitoja. Opintojen ja toteutuneiden unelmien välillä Suvi työskenteli vuosia liiketalouden työtehtävissä ja muun muassa useamman vuoden Kelassa erilaisissa rooleissa.
“Olihan tämä haastavaa opiskella aikuisiällä kokonaan uusi ammatti ihan nollasta. Oman ammatti-identiteetin muutos tietotyöläisestä käsityöläiseksi oli jopa isompi muutos, mitä olin ajatellutkaan.”
Kolmen vuoden aikana Suvi on ehtinyt myös kouluttautua ekokampaajaksi. Vierivä kivi ei todellakaan ehdi sammaloitumaan. Mene ja tiedä, onko seuraava uutinen yllätys vai enemmänkin selkeä jatkumo hänen työuralleen? Suvi on nimittäin aloittamassa uudessa työssä Asikkalan kunnan hallintosihteerinä.
“Olin jo pidemmän aikaa haaveillut vastapainosta tälle työlle. Olen tosiaan tehnyt niitä tradenomin hommia ja julkishallinnon tehtävät kiinnostaa kuten myös yhteiskunnalliset roolit. Tällainen työmahdollisuus kun tuli kohdalle, niin pakkohan siihen oli tarttua”, kertoo Suvi innoissaan.
Parturi-kampaajan töitä hän tulee jatkamaan sivutoimisena harrastuksena yhtenä iltana viikossa ja joinakin viikonloppuina. Vaikka työuralla on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, uskoo Suvi yrittäjävuosien opettaneet eniten – etenkin omasta itsestä.
Unelmana leveät ikkunalaudat ja hyvät ulkoilumaastot
Perhe on Suville todella tärkeä. Samoin koti, joka on rakennettu lahtelaiselle omakotitaloalueelle vuonna 2012. Perheen kaksi tytärtä ovat nyt molemmat aikuisuuden kynnyksellä ja pohtivat omia tulevaisuuden valintojaan. Perheen nykyinen koti on vastannut loistavasti lapsiperheen tarpeisiin. Suvilla on kuitenkin haave kodista, jonka järvimaisemaan avautuvissa ikkunoissa on leveät ikkunalaudat.
“Kesällä löysimme meille mökin Päijänteen rannalta. Pari ensimmäistä siellä vietettyä viikonloppua on olleet aivan mahtavia. Ollaan saatu Tuomon kanssa uusi yhteinen harrastus ja ollaan myös vähän lähempänä sitä yhteistä unelmaa kodista veden äärellä”, Suvi hymyilee ja pohtii, että voisi se unelmien koti olla jossain keskustassakin. Kunhan läheltä löytyy hyvät liikuntamaastot.
Lapsuuden monipuolinen harrastaminen on kantanut aikuisiälle asti. Suvi on osallistunut muutamalle maratonille ja Finlandia hiihdon 50 km:n reittikin on tullut tutuksi. Perheen koiran kanssa tulee lenkkeiltyä päivittäin ja työmatkat Suvi kulkee usein pyörällä.
Kaksipyöräisiä Suvilta löytyykin sitten moneen lajiin. On maastopyörää, sähköpyörää työmatkoille, vaihteeton citypyörä ja 70-luvun Jopokin löytyy. Maantiepyörä on vaihtunut uusimpaan ihastukseen, pinkkiin gravelpyörään.
Pyöräilen työmatkat sähköpyörällä ja gravelilla tykkään ajella pitkiä lenkkejä ihan yksinäni. Se on sellaista omaa aikaa. Jos lenkillä sattuisi pyörärikko, niin soittaisin sitten varmaan taksin.
Suvi kertoo haaveilevansa pyöräretkestä Pallaksen tunturimaisemissa: “Olen kerran pyöräillyt Luostolta Pyhälle ja takaisin. Se oli tosi kiva ja hyvin monipuolinen reitti. Upeat maisemat ja näkymät älyttömän pitkälle.”
Pyöräilyn lisäksi Suvi käy kerran viikossa joogassa ja syksyllä alkaa kansalaisopiston kuvanveistokurssi. Kipinä kilpailemiseen hävisi joskus neljänkympin hujakoilla:
“Ikä on rauhoittanut monessa asiassa, mutta kyllä mulla jonkinlainen neljänkympin kriisi oli. Kun haasteena on ollut tuo jatkuva suorittaminen, niin on siinä ollut opettelua ensin tunnistaa se suorittaminen, opetella pysähtymään ja sitten vielä siitä suorittamisesta poisoppiminen.”
Nyt kriisit on kriiseilty ja Suvi osaa nyt nauttia niin harrastuksista kuin elämästäkin – ja tekee sitä, mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Aina ei voi tehdä miten itse haluaisi. “Jos voisin vaihtaa syömisen kerran päivässä otettavaan pilleriin, niin vaihtaisin. Jäisi sitten aikaa sille kaikelle muulle tekemiselle”, hän nauraa. Ruokaa kohtaan Suvi ei siis koe mitään intohimoa, vaikka osaakin nauttia ruokailuhetkistä perheen tai ystävien kanssa.
Sokeasti luottaen merkitykselliseen elämään
Tiukka uskonnollinen kasvatus on jättänyt jälkensä Suviin, joka ei perheineen enää kuulu kirkkoon. Hän ajattelee uskontojen nousevan ihmisten sisäisistä tarpeista löytää selitys sille, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla.
“Äitini on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka on helpompi olla, kun hän elää uskonnon määrittämän totuuden mukaan. Siinä kuitenkin helposti hukkaa itsensä, jos elää koko elämänsä ulkoa annettujen sääntöjen armoilla”, Suvi pohtii.
Hän näkee uskonnoissa ja seurakunnissa paljon hyvää, mutta nurjien puolien kokeminen on laittanut Suvin omat ajatukset uuteen uskoon: “Tällä hetkellä uskon tähän hetkeen ja jonkinlaiseen sielunvaellukseen. Nämä meidän kehot ovat vain kuoria, joissa sielut käyvät elämässä, kunnes siirtyvät seuraavaan elämään.”
Suvia on pienestä asti kuvailtu positiiviseksi ihmiseksi, joka ei helpolla vaivu synkkyyteen. Vaikeitakin aikoja on elämässä ollut, mutta apu on löytynyt liikunnan ja levon tasapainosta: “Muistan, kun oli yksi tuollainen vaikeampi vaihe. En ollut edes tajunnut, kuinka masentunut olin ollut. Lähdin monen viikon jälkeen kävelylle ja itkin onnesta, kun tajusin taas jaksavani liikkua.”
Kiltiksi tytöksi kasvatetulle Suville on ollut vaikeaa näyttää negatiivisia tunteita. Moni on kysynyt, eikö hän koskaan suutu? Temperamenttiseksi hän ei osaa itseään kuvailla, mutta etenkin lapsiin ja eläimiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus nostaa tunteet pintaan: “Mun suuttumus on usein enemmänkin turhautumista kuin vihaa ja raivoa.”
Tässä hetkessä negatiiviset tunteet ovat kuitenkin taka-alalla. Suvi nauttii elämän yksinkertaisuudesta, kuten pyörälenkeistä, töiden tekemisestä ja ystävien tapaamisesta. Pienetkin asiat tuovat elämään merkityksellisyyttä ja täyttymystä.
Tällä hetkellä mä koen olevani tosi kylläinen elämässä. Joo, oon mä onnellinen.
Koko elämänsä Suvi on mennyt määrätietoisesti eteenpäin kohti itselleen asettamia tavoitteita. Tulevaisuudelle hänelle ei (tällä hetkellä) ole suurempia haaveita. “Toki toivon terveyttä ja että saadaan vanheta yhdessä Tuomon kanssa. Gardajärvellä haluaisin kyllä käydä ja ehkä Ranskan länsirannikolla”, hän kuitenkin pohtii ja jatkaa: “Tärkein toive tulevaisuudelle on, että tytöt löytävät omat polkunsa elämissään.”
Suvi antaakin tärkeän ohjeen kaikille nuorille: “Opettele luottamaan itseesi ja olemaan itsesi paras ystävä. Kun opit itse pitämään puoliasi, pystyt elämään oman näköistä ja sulle hyvää elämää”.
Itsetuntemuksen sekä itseluottamuksen vahvistaminen on tärkeä taito – meille kaikille. Suvi on työssään tavannut monia aikuisia naisia, jotka kärsivät heikosta itsetunnosta ja moittivat itseään kovinkin sanoin.
“Toivoisin myös meidän aikuisten olevan itselleen ystäviä ja ystävällisiä. Some onnistuu vääristämään todellisuutta myös meillä aikuisilla, ja olisi tärkeää oppia erottamaan, mikä on todellista ja keskittyä vain olennaisiin asioihin – vaikkapa vaikuttamaan asioihin, joihin voi vaikuttaa”, hän pohtii lempeällä viisaudellaan.
Hän myös vinkkaa ottamaan mallia ikäihmisiltä, jotka ovat eläneet meitä pidempään: “Heillä on sellaista positiivista hällä väliä asennetta ja he luottavat elämään. Monilla on rankat elämät takana ja silti he keskittyvät tähän päivään ja tähän hetkeen”.
Omiksi esikuvikseen Suvi nimeää muun muassa Tuomon mummon ja oman pappansa: “Mulla on myös ystävissä monia esikuvia ja heillä on piirteitä, joita ihailen.”
Elämän tärkeimpiä ihmisiä ovat mies ja lapset – tällä hetkellä. Suvin ajatus on, että eri ihmisillä on erilaisia merkityksellisiä rooleja elämän eri vaiheissa. Sattumiin hän ei usko, vaan kokee asioiden aina tapahtuvan niin kuin on tarkoitettu.
Olen sokeasti luottanut siihen, että asiat tapahtuvat silloin, kun niiden on tarkoitus tapahtua. Kun teen oman osuuteni, asiat kyllä järjestyvät. Mä olen luottanut elämään.
Teini-ikäiselle itselleen hän kuitenkin haluaisi valaa rohkeutta oman polun löytämiseen: “Ole rohkea ja jatka niiden asioiden tekemistä, joista olet kiinnostunut”. Suvi uskoo kuitenkin asioiden menneen niin kuin on tarkoitettu: “Kun nyt taaksepäin katsoo, niin nuo asiat ovat olleet niitä mun voimavaroja sekä innostuksen ja inspiraation lähteinä, niin nuorena kuin nyt aikuisenakin.”
Nyt keski-ikään mennessä Suvi on jo ehtinyt tehdä paljon ja saanut mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja haaveitaan. Hänellä on monessa kohtaa ollut myös onni matkassa ja perheen vahva tuki on mahdollistanut paljon. Suvi haluaa lopuksi jakaa kannustuksen sanat ihan jokaiselle.
“Jos sulla on mahdollisuus toteuttaa joku sun haave, niin toteuta se. Tartu mahdollisuuksiin ja tilaisuuksiin, äläkä jää odottamaan aikaa parempaa. Unelmia voi toteuttaa monella tapaa. Jokainen omalla tyylillään.”
Totuus vai tehtävä?
Ennen viimeistä kysymystä haastateltava saa valita totuuden tai tehtävän. Suvi valitsi tehtävän..
Mikä on elämäsi noloin tai typerin tapahtuma tai sattumus?
Joskus 2000-luvun alkupuolella oltiin lähdössä joukkueen kanssa pelireissuun Ahvenanmaalle. Siihen aikaan pankkikortit eivät aina laivalla toimineet, joten lähdettiin Turun satamasta joukkuekaverin kanssa etsimään lähintä Otto-automaattia. Reissussa meni sen verran kauan, että myöhästyttiin täpärästi Viking Linen laivasta, jolla muu joukkue matkasi kohti Maarianhaminaa.
Onneksi satamasta lähti 15 minuutin päästä Silja Linen laiva, johon saimme ostettua edulliset liput. Maarianhaminassa muu joukkue odotti meitä bussissa ja otti meidät vastaan raikuvin aplodein. Kaikkea sitä sattuu, mutta aina se elämä kantaa.
Kiinnostavia linkkejä
https://www.loviisa.fi/
https://www.palloliitto.fi/nuorten-maajoukkueet
https://www.salonfreimi.fi/
https://asikkala.fi/
Artikkelin kuvat Suvin omista arkistoista.
Suvi on entinen työkaverini paikasta, josta itselleni on parhaana muistona jäänyt ystävyys Suvin kanssa. Meillä on valtavan paljon yhtäläisyyksiä, kuten teini-iän monet harrastukset ja aktiivinen urheilu-ura. Olemme myös monella tapaa hyvin erilaisia ja koen, että Suvi on rauhallisempi ja “aikuisempi” kuin minä. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut olevani huonompi tai jotain vähemmän kuin hän. Uskon (tai ainakin toivon), että saamme molemmat kohtaamisistamme ja keskusteluistamme voimaa sekä luottoa siihen, että kyllä se oma elämä kantaa.
