Eväät elämään rakastavasta lapsuudenkodista
Mikkelissä vuonna 1945 syntynyt ja siellä koko elämänsä asunut Seppo, on viisilapsisen perheen vanhin. Nuoremmat sisaret ovat kahdet tyttö-poika kaksoset, joista ensimmäiset syntyivät Sepon ollessa kolmevuotias ja toiset siitä kahden vuoden päästä. Perheessä on vauhtia riittänyt, kun hoidettavana oli viisi alle viisivuotiasta lasta.
Sepon elämän tärkein henkilö on Taimi-äiti: “Mulla on ollut ihana äiti, joka on ymmärtänyt, kannustanut ja auttanut”, Seppo muistelee ja nauraa, että sisarusten kanssa kuitenkin toivottiin, jos piiskareissulle joutui lähteä koivuniemen herroja hakemaan, että isä hoitaisi homman, kun hän oli tässä hommassa helläkätisempi.
Vanhemmilta saadut tärkeät opit Seppo on pitänyt mukanaan läpi elämän: “Ole oma itsesi, kunniota vanhempia ja ole rehellinen”.
Sepon Sauli isä oli läänin rakennusmestari ja äiti kansakoulunopettaja. Opinnot olivat aluksi viemässä Seppoa isän jalanjäljille, mutta lukio-opintojen takkuillessa ajatukset kuitenkin vaihtuivat ja nyt hän on ollut jo reilun 20 vuotta eläkkeellä erityiskoulun rehtorin virasta.
“Lukiossa opiskelu ei kiinnostanut pätkääkään ja jäin luokallekin. Kun olin kertaamassa, eikä se koulunkäynti tuntunut yhtään sen paremmalle, niin kaverit alkoi kyselemään eikös mun äiti ole opettaja ja onko hän luonteeltaan kuten minä, eli tällainen leppoisa ja tasapainoinen eikä kiukuttele turhista”, Seppo muistelee ja kertoo keskustelun ystävien kannustaneen tavoittelemaan uraa opettajana.
60-luvulla opettajaksi pystyi opiskelemaan yliopistoissa sekä eri puolelle Suomea perustetuissa opettajaseminaareissa. Opettajille oli tuolloin valtava tarve ympäri Suomen, joten seminaarit tarjosivat laajemmalle joukolle mahdollisuuden valmistua opettajaksi.
Lukio-opintojen jäädessä kesken Seposta ei koskaan tullut ylioppilasta, joten yliopistoihin ei voinut hakea. Seppo päätti hakea Heinolan Seminaariin ja omin sanoin “jostain ihmeen syystä pääsi sinne”.
Heinolan seminaari muutti elämän
Heinolan seminaari kesti neljä vuotta, joista on jäänyt paljon hyviä muistoja. Opinnot olivat tietenkin pääasia, mutta kyllä sitä tuolloinkin osattiin elää opiskelijaelämää. “Asuin vallesmanni Niemisen vintillä Heinolan Seurahuonetta vastapäätä. Kyllä sitä useamman kerran otettiin kavereiden kanssa vahtivuorot ja varmistettiin, ettei sieltä seminaarinmäeltä kukaan näe, kun juostiin kadun yli oluelle”, kertoo Seppo pilke silmäkulmassa.
Pilkettä on ollut silmäkulmassa myös silloin, kun Seppo on tavannut Heinolan seminaarissa tulevan vaimonsa Sinikan. Rakkaus ei päässyt heti roihahtamaan, kun Sinikan sydäntä tuolloin havitteli toinenkin nuorimies. Kärsivällisesti Seppo jaksoi odottaa ja niinhän siinä lopulta kävi, että kihlat vaihdettiin vuonna 1967. Seppo ja Sinikka valmistuivat opettajaseminaarista keväällä 1968 ja häitä vietettiin saman vuoden kesäkuussa.
Sami-poika syntyi vuonna 1970. Tänä päivänä Sepon elämään rikastuttaa myös useampi lapsenlapsi. Rakkaus Sinikan kanssa kesti läpi elämän myrskyjen. Sosiaalisesti aktiivinen opettajapariskunta rakasti matkustamista ja yhteisen elämänsä aikana kokemaan yhden romaanin verran seikkailuja. Yhteinen elo päättyi 11.1.2024, kun Sinikka kuoli Alzheimerin tautiin.
Varhaisia opetussovelluksia ja erotiikkaopintoja Michiganissa
80-luvun alussa Seppo opiskeli kolme lukukautta Rotary ry:n stipendillä Yhdysvalloissa Western Michigan Universityssa. Tuohon mennessä hänelle oli ehtinyt karttua laajasti työkokemusta erityisopetuksen eri muodoista sekä monenlaisten lasten kanssa työskentelystä, mukaan lukien eriasteiset kehitysvammat ja erilaiset vammatyypit.
“Ystäväni, Jyväskylän yliopiston pedagogi, suositteli mulle kyseistä yliopistoa. Kalamazoon kaupungissa sijaitsevan yliopiston lähellä oli silloinen maailmankuulu Up Johnin lääketehdas, jolla oli yksityinen koulu erilaisille kehitysvammaisille oppilaille”, Seppo kertoo ja jatkaa:
“Otin yhteyttä koulun rehtoriin ja sovimme, että osana opintojani voisin tutustua heidän toimintaansa muutaman tunnin viikossa. Elettiin siis aikaa, kun ihmisillä oli kotona ehkä Commodore 64 tai Vic-20 -tietokoneita ja yliopistojen tietokoneet oli pienen omakotitalon kokoisia. Koulussa kehitettiin tuolloin alkeellisia tietokoneohjelmia opetuksen tueksi, kuten silmän ja käden koordinaation opetusohjelmia sekä tetristyyppisiä pelejä.”
Seppo pääsi siis näkemään, kuinka näitä varhaisia opetuksen tukimenetelmiä kehitettiin: “Pääsin myös itse kokeilemaan, mutta eihän siitä mitään tullut”, hän nauraa.
Suomeen paluun jälkeen hän pääsi pedagogisena asiantuntijan silloisen kouluhallituksen (nykyinen opetushallitus) kokoamaan työryhmään, jossa suunniteltiin pelejä opetustyön tueksi.
“Mukana oli näitä bittinikkareita, joita tiedän myöhemmin siirtyneen muun muassa Microsoftille. Hieno kokemus ja tämä oli se osa opinnoista, joista koostin stipendin vaatiman raportin Rotareille, missä oltiin lopputulokseen hyvin tyytyväisiä”, Seppo summaa.
Tällainen kansainvälistyminen ja kansainvälinen meininki on kulkenut mukana läpi elämän.
Yllättävät opintojen pääaineet
Mitenkäs sitten se muu osa opinnoista? Stipendin myötä Seppo oli saanut valita, mitä haluaisi opiskella ja missä päin maailmaa. Hän oli valinnut pääaineikseen: kosmetiikka, estetiikka ja erotiikka – joista kaksi ensimmäistä kuulemma enemmänkin sivuaineita.
Stipendin myötä opiskeluvelvoite oli yhdeksän tuntia viikossa. Kaikkien opiskelijoiden oli otettava viikkoon kolme tuntia liikuntaa ja tämän myötä läpi elämän jatkunut golfharrastus tuli mukaan Sepon elämään.
“Golfin lisäksi olin valinnut lajeiksi racketballin sekä keilauksen. Keilahalleissa sai siihen aikaa polttaa ja juoda, joten opinnot sen osalta sujuivat oikein rattoisasti”, Seppo virnistelee.
“Meillä oli kyllä todella hyvä kansainvälinen seitsemän hengen opiskelijaporukka, jonka kanssa opiskeltiin ja vietettiin iltoja yhdessä. Kokonaisuudessaan opinnoista on ollut hyötyä elämässä”, Seppo summaa aikaansa Yhdysvalloissa.
Lähes tohtorina lähtö Etiopiaan
Seppo ja Sinikka tekivät molemmat hienot työurat erityisopettajina ja jäivät eläkkeelle vuonna 2001. Aktiivinen pariskunta ei pitkään laakereillaan levännyt. Vuonna 2002 pariskunta teki Etelä-Savon sairaanhoitopiirille vuoden mittaisen tutkimuksen, jossa oli mukana sosiaali-, terveys- ja kouluviranomaisia. Tutkimuksessa kartoitettiin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän vanhempiensa mahdollisuuksia saada apua terveydenhuollosta, sosiaalipalveluista ja koulutoimesta. Tulokset toimitettiin koko Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueelle.
“Yksi tuloksiin tutustunut lääkäri soitti meille ja kysyi miksi emme olleet käyttäneet materiaalia tohtorin väitöskirjan tekemiseen. Eihän me olla ylioppilaita, niin ei tullut mieleenkään. Tänä päivänä voisi kuulemma tehdä myös ilman, mutta en jaksanut ottaa selvää ja enää alkais tekemään. Tähän ikään mennessä olen ehtinyt väittelemään sen verran kaikkien kanssa, ettei mun enää tarvitse alkaa tohtoriksi väittelemään”, Seppo kertoo hyväntuulisena hymyillen.
Vuonna 2004 Sinkon pariskunnalle tarjoutui mahdollisuus lähteä puoleksi vuodeksi Etiopiaan lähetysperheen lasten opettajaksi.
“Perheessä oli kolme alakouluikäistä lasta ja näille kolmelle lapselle oli kokonaan oma koulu, jossa jokaiselle muksulle oli oma luokka. Me kaksi opettajaa sitten kiersimme luokasta toiseen antaen lapsille yksityisopetusta. Toki tehtiin paljon asioita myös yhdessä”, muistelee Seppo ikimuistoista kevätlukukautta.
Koti on siellä, missä saan olla oma itseni
Matkustaminen on aina ollut iso osa Sepon elämää. “Meillä on poikani Samin kanssa epävirallinen kilpailu, kumpi on matkustanut useammassa maassa. Minä johdan vielä niukasti 54 maalla ja Tunisia tulossa pian uutena maana. Sami kävi jokin aikaa sitten Liechtensteinissa ja se oli hänen 53. maa”, hän kertoo.
Vaikka maailmaa on kierretty ja joitakin aikoja on tullut ulkomaillakin asuttuakin, niin koti on aina ollut Mikkelissä. Seppo asuu edelleen rivitaloasunnossa, johon he Sinikan ja Samin kanssa muuttivat vuonna 1985.
“Rauhallinen sijainti kävelymatkan päässä keskustan palveluista on ollut meille täydellinen. Nyt yksin ollessa toki vähän iso ja paljon siivottavaa”, Seppo toteaa ja jakaa hyvän siivousvinkin ihan kaikille: Siivoa kerran viikossa yksi huone, niin ei tule kerralla liikaa.
Unelmien koti tässä elämäntilanteessa voisi olla pieni kahden makuuhuoneen huoneisto Madeiralla. Seppo on lomaillut useamman kerran tällä upealla saarella, jonka ihmiset, kansainvälinen meininki sekä luonto ja vaellusreitit ovat valloittaneet aktiivisen miehen sydämen.
Koti tarkoittaa mulle paikkaa, johon on hyvä tulla. Kotona on hyvä olla ja on tunne, että minä olen sinne tervetullut ja siellä minua arvostetaan.
Naapuruston pienet posteljoonit
Vielä Seppo kuitenkin viihtyy Mikkelissä ja kehuu vuolaasti naapureitaan. Aikoinaan järjestetyt naapuruston yhteiset katujihlat ovat jääneet vähemmälle, mutta naapuriperheen kahden päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa Sepolla on uudet traditiot.
“Lapset hakevat minulle postin poissa ollessani. Kuulemma iloisesti viilettävät 30 metrin matkan toinen pyörällä rallatellen ja toinen palomiehen kypärä päässä keikkuen. He keräävät postin kassiin, ja kun palaan kotiin, minä saan postini ja he pienet tuliaiset sieltä maasta, missä olenkaan ollut”, Seppo kertoo hymyillen.
Isompikin palkka on muutaman vuoden päästä luvassa – ja tätä ei tietenkään lapsille saa kertoa! Sepolle on vuosia tullut Aku Ankan kuukausinumero, jotka on hyvässä tallessa.
“Kun vanhempi lapsista oppii lukemaan, annan hänelle aina yhden lehden sopivin väliajoin. Hankin myös kansiot, joihin hän voi lehdet kerätä. Josko sitten säilyisivät vielä hänen omille lapsilleen”, Seppo kertoo suunnitelmistaan.
Rotarykuvernööristä harrastajateatterin luonnerooliin
Seppo on aina elänyt aktiivista elämää ja sosiaalisena persoonana ollut monessa mukana. Amerikan vuosilta alkanut golf-harrastus on jatkunut tähän päivään saakka. Alppihiihtoa Seppo on harrastanut useita vuosia. Lajin nimen mukaisesti monet talvilomat tuli vietettyä Alpeilla eri kohteisiin tutustuen.
Ihmisten auttaminen on Sepolla synnynnäinen tapa olla ja elää. Hän on Mikkeli-Naisvuori Rotaryklubin perustajäsen aina vuodesta 1985. Nyt 40 vuotta myöhemmin Seppo on avustusjärjestön kunniajäsen. Seppo on toiminut Itä-Suomen Rotary Kuvernöörinä kauden 2005-2006. Tuolloin piiriin kuului myös Luoteis-Venäjä aina Murmanskista Kaliningradiin.
“Kuvernöörin tehtäviin kuuluu tukea alueensa klubeja, edistää Rotaryn tavoitteita ja toteuttaa kansainvälisiä sekä kansallisia painopisteitä piirin alueella. Tuon vuoden aikana vierailimme Sinikan kanssa kaikissa tuolle välille osuvissa venäläisissä kaupungeissa, joissa oli rotaryklubi”, Seppo kertoo ja jakaa muiston tuolta ajalta:
“Olimme Sallassa ylittämässä rajaa ja siellä oli valtavat jonot. Meidän kuskina toimi kaveri, joka oli aiemmin työskennellyt Moskovan suurlähetystössä. Hän nousi panssaroidusta Mersusta ja kävi näyttämässä passimme rajavartioille. Sitten ajoimmekin suoraan jonon ohi ja rajan yli ilman mitään kyselyitä. Ihmettelin, mitä oli tapahtunut ja hän sanoi: ‘Sanoin, että kuvernööri tulee’, ja siihen aikaan kuvernöörit olivat Venäjällä Putinista seuraavia.”
Seppo on ollut mukana myös Round Table -toiminnassa, joka on kansainvälinen nuorten miesten järjestö, joka kehittää jäseniään aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja palvelualttiiksi kansalaisiksi.
“Tuoltahan lentää pihalle 40-vuotiaana, mutta nyt meillä on Round Table Vanhojen partojen -kokoukset kerran kuukaudessa. Hetki sitten oltiin mukana Tanskassa Europa Meetingissä ja kyllä valtavan hyviä esityksiä fiksuilta ihmisiltä”, Seppo innostuu kertomaan.
Vertaistukea ja roolihahmoja
Sinikan muistisairauden myötä pariskunta osallistui aktiivisesti Mikkelin Muisti ry:n toimintaan. Seppo on jatkanut yhdistyksessä kokemusasiantuntijana ja vetää erilaisia vertaistukiryhmiä 1-2 kuukauden välein.
Pariskuntaa on yhdistänyt myös teatteriharrastus – niin katsojan kuin näyttelijän rooleissa. Mikkeliläisen Remppateatterin toimintaan he osallistuivat yhdessä niin kauan kuin Sinikka vielä eli ja muisti vuorosanat. Seppo oli mukana kauden 2025 produktiossa Seitsemäs taivas, joka oli tarina nykyaikaisesta hoivakodista.
“Roolihahmoni oli yksi asukkaista, joka varasteli vahvoja lääkkeitä ja yritti kovasti heilastella naista, jonka mies oli kuollut”, Seppo kertoo ja nauramme yhdessä melko osuneelle luonneroolille.
Seppo on elämänsä aikana ehtinyt tehdä paljon ja olla mukana monessa. Mitään Bucket -listaa hänellä ei kuitenkaan ole. Atlantin yli purjehdukselle hän voisi vielä lähteä, mutta huomauttaa, ettei häntä taidettaisi enää tämän ikäisenä mukaan huolia. Siitä ei muistettu puhua, minkä verran Sepolta löytyisi kokemusta itse purjehtimisesta.
Olen aina saanut elää oman näköistä, hyvää ja onnellista elämää. Nyt yksin sitä saa kuitenkin elää uudenlaista oman näköistä elämää. Aiemmin on joitakin piirteitä joutunut kätkemään, mutta nyt saan olla täysin oma itseni.
Elämää ja estetiikkaa – ehkä vielä romantiikkaa
Seppo on ihmisenä täynnä elämää ja positiivista tekemisen meininkiä. Esimiestyö rehtorina sekä monipuoliset roolit erilaisissa harrastuksissa ja järjestöissä ovat auttaneet häntä kehittämään ennestään hyviä ihmissuhdetaitojaan.
“Uskon, että hyvät kuuntelutaidot auttavat minua tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. En koe, että minun tarvitsee ketään neuvoa, usein kuunteleminen riittää”, Seppo pohtii ja muistelee aikoja rehtorina, kun hänen työhuoneessaan oli ovet kaikille avoinna. Huoneessa oli mukava sohva, jolla purkaa huoliaan ja Sepolla oli aina tarpeen niin vaatiessa tarjota pala suklaata tai tilkka konjakkia.
Monista työkavereista on jäänytkin elinikäisiä ystäviä, kuten monista monista muista elämän varrella kohdatuista ihmisistä. Kun Sinikka vielä eli, pariskunnalla oli tapana aina marras-joulukuussa kutsua ystäviä kotiinsa syömään.
“Teimme heille kokonaisen menuun, eli alku-, pää- ja jälkiruoat ja viinit jokaiselle ruokalajille. Kokonaisuuden kruunasi aina viimeistelty esillepano kauniine astioineen. Eivät siis ole menneet ne Amerikan estetiikka-opinnotkaan hukkaan”, Seppo virnuilee ja toteaa, että neljä henkeä on hyvä lukumäärä tällaiselle illalliselle: “Tällaisella porukalla juttu usein luistaa ja tällainen seurustelu kuuluukin olennaisena osana ruokailua”.
Arkena Seppo syö paljon kotimaista kalaa ja kasviksia. Sinikka lopetti lihansyönnin vuonna 1983, joten kasvisruoat ovat tulleet tutuiksi. Seppo tykkää ruoanlaitosta ja jos hän oikein haluaa briljeerata, niin keittiössä loihditaan herkkuja kampa- tai sinisimpukoista.
Elämä on tähän asti antanut ja opettanut Sepolle paljon, eikä hän oikein osaa nimetä mitään asiaa, jonka haluaisi vielä oppia. Hän uskaltaa kuitenkin ottaa haasteita vastaan ja on mielellään valmis oppimaan uutta. Ehkäpä jonkin uuden kielen opiskelu englannin ja ruotsin lisäksi voisi olla kiva? Italia, espanja ja portugali ovat käyneet kuulemme mielessä, joista jälkimmäinen voisi unelmakodissa Madeiralla tulla tarpeeseen.
Viimeksi olen puhunut ruotsia ruotsalaisten kanssa vuosia sitten Siinain autiomaassa. Olivat kovia Arja Saijonmaa -faneja ja kun Arja sattuu olemaan lapsuudenystäväni, niin juttuahan sitten riitti.
Olemme puhuneet paljon menneistä ja hieman tästäkin hetkestä. En malta olla kysymättä entiseltä opettajalta, millaisen viestin hän haluaisi lähettää 2020-luvun nuorille?
“Nauti vapaudesta, mutta muista sen mukana tuoma vastuu. Ole rehellinen ja noudata lakia. Kunniota ja kuuntele vanhempia, niillä voi olla ihan hyviä neuvoja. Osoita, että ainakin kuuntelet – teet sitten itse myöhemmin omat valintasi. Yritä hankkia koulutus, jonka avulla saat töitä ja voit olla yksi tärkeä yhteiskunnan palikka, joita ilman tämä homma ei toimisi”, luettelee Seppo ja toteaa samojen ohjeiden pätevän myös meille keski-ikäisillekin.
Vanhemmalle väestölle Sepolla on selkeä viesti: ”Sinä ikäihminen siellä! Ole ylpeä siitä, että sä oot selvinnyt niin vanhaksi kun sä oot. Kiitos siitä panoksesta, jonka olet tälle yhteiskunnalle antanut.
Tulevaisuudelle Sepolla ei tosiaan ole to do -listaa, mutta yhtä asiaa hän toivoo: “Kyllä musta olisi kiva, että olisi sellainen naisystävä, jonka kanssa voisi vaikka yhdessä matkustella”.
Totuus vai tehtävä?
Ennen viimeistä kysymystä haastateltava saa valita totuuden tai tehtävän. Seppo valitsi totuuden.
Mitä asiaa kadut, mutta olet samalla oppinut jotain tärkeää?
Paljon on hölmöyksiä tullut tehtyä, mutta en mä oikeastaan kadu mitään. Jos on sanomista tullut, niin aina on saatu selvitettyä. Tärkeä oppi on se, että pitää osata selvittää asiat ja lopputuloksen kannalta kummankaan ei tarvitse olla oikeassa.
Kiinnostavia linkkejä
https://heinolaseura.fi/tietovakka/seminaarin_loppuminen.htm
https://en.wikipedia.org/wiki/Upjohn
https://rotary.fi/mikkeli/
https://www.facebook.com/RemppateatteriRy
https://www.rtsf.fi/
Seppo on äitini siskon mies, eli mun setä. Merkittävä ja tärkeä ihminen, joka on ollut mukana monissa elämän vaiheissa. Toivoisin, että jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisellakin, olisi elämässään oma “Seppo” – turvallinen ihminen, jonka kanssa voi hölmöillä ja jolle voi kertoa ihan mitä vain. Tarinoita menneiltä vuosilta olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaksi. Kuitenkin tähänkin tarinaan sain paljon uutta, mitä en ollut tiennyt. Esimerkiksi tämä hauska fakta: Seppo on matkustanut hirmuisesti enemmän ja pelannut golfia paljon enemmän kuin minä, niin vain minä olen pelannut golfia Italiassa. Kiitos Seppo, että lähdit mukaan tähän(kin) ideaan ilolla ja avoimin mielin.
